A PANIC ATTACK AT THE UNIVERSITY

Coat/J. Lindeberg, Knit/Filippa K, Skirt/Zara, Bag/Saint Laurent, Shoes/Adidas Originals

Good day!

Something unexpected and very unpleasant happened to me this week. Remember when I told you about my social anxiety here? Unfortunately, the matter grew to a whole new dimensions on Tuesday, as I got an actual panic attack at UNI before a group presentation.

When growing up, this issue of experiencing social anxiety, especially in situations of holding presentations, began to rise it’s head. I remember having my hands shake, my mind blank and a cold sweat pushing through whenever a presentation was ought to be made. Group or no group, these moments were of absolute terror for me. Back then, I’ve later become to realize, it was mostly due to the lack of self esteem. In other words, the fear of messing something up – becoming a total joke in front of everyone. Kids can be cruel, but my most harsh judge has always been myself.

Nowadays, it’s not so much about the lack of self confidence. It’s become something a lot more complicated. Even as I’ve grown rather fond of myself, better knowing my limits and capabilities, the anxiety hasn’t disappeared. I’ve grown afraid of the panic itself. Before a presentation, I begin to worry that I’ll go in complete panic and won’t be able to hold the talk – which then again results in absolute panic. It’s a circle of irony.

This week, I didn’t succeed to hold the presentation.

I couldn’t catch my breath or relax my body from tensing every muscle up, not to mention the helpless sobbing and gasping for air. Thank lord for a friend who held my hands and helped me through mechanical breathing. And I feel ashamed – ashamed of being a rational individual, who has a fobia of such a situation which in no way can actually harm me. I’m disappointed in myself for not facing my fear but running away in panic. And these thoughts, I realize, are in my way of healing and getting over myself. Which I’m now doing, by having contacted people who have better understanding of the issue and can provide me with tools I can help myself with. Sometimes one has to admit having drifted to a dead end, and needing help in order to find a way out.

This post’s purpose isn’t dwelling in my personal issues. It’s something I need to put out there in order to fight it. One reason for the panic has been that I don’t wish others to know I’m nervous – god, they might experience a shared sense of shame, or even feel sorry for me! And still here I am, showing you all how dead nervous I am. Of presentations. Which makes me smile now as I say it out loud. Anxiety, you got nothing on me!

Learning to be more gentle towards myself is a key aspect in my personal development this fall.

Hertta

 

4 comments on “A PANIC ATTACK AT THE UNIVERSITY

  1. Kaikki sympatiat sulle! Tiedän tismalleen mistä puhut, kärsin myös esiintymispelosta. Mulla on yliopistouran toinen presentaatio ens viikolla, jännittää jo hirveesti. Luultavasti viikonloppuna ei tuu nukuttua :(. Ensimmäisestä selvisin siten, että opettelin koko tekstin ulkoa. Tosi fiksua, varsinkin kun olis pitäny päntätä tenttiin :D.
    Meillä on opetus englanniksi, vaikka opiskelenkin Ruotsissa. Pelkään sekoavani sanoissa, kadottaen punaisen langan. Silloin aivot alkaa työstämään sanoja ja lauseita suomeksi, ja paniikki on valmis. Aion itseasiassa koittaa erästä lääkettä, jonka pitäis helpottaa näitä oireita.
    Tuntuu että monella on vaikeata ymmärtää esiintymispelkoa, yleensä ihmisten kommentit on luokkaa ”kuvittele kaikki alasti” tai ”kaikkia jännittää, se menee vaan paremmin sillon”. Nope.

    Toivottavasti sulla helpottuu esitelmien pito jatkossa ja avusta on hyötyä 🙂 Kivaa viikkoa!

    1. Moi Sara! Kiitos kun kommentoit, on tavallaan huojentavaa tietää ettei ole yksin tän kanssa, vaikkei tietenkään toivoisi muille. Ulkoa opettelu ja esitysten harjoittelu on oikeasti fiksua, kun tuntee aiheen on luonnollisesti hiukan itsevarmempi olo myös esiintyessä. Komppaan täysillä tota kielivaikeutta! Kun pää on aivan tyhjä, vaikka olisi kohta kohdalta tehty lista presentaatiosta nenän edessä niin sanat ei erotu ja menee kieli solmuun. Siellä läsähtää se primitiivinen ”pakene” järjestelmä päälle, joka ei tunnista onko pelko realistinen vai oman pään tuotosta. Yritäppä siinä vieraalla kielellä sönköttää jostain kansainvälisestä organisaatiosta sitten, kun hyvä että muistat missä omat varpaat sijaitsee. Ei mutta, lääkkeestä avun hakeminen kuulostaa fiksulta – kun aidosti ahdistaa ja tuntee olevansa umpikujassa, jo se henkinen vaikutus mikä siitä tulee, voi laukasta jännitystä. Tämä on mulla myös suunnitteilla. Kun on menty jo näihin mittasuhteisiin, hengitysharjotuksista ei tunnu olevan apua sen enempää kun että estävät hengityselimistön lukkiutumista – ajatukset niistä ei juuri selkene. Mulla antoi psykologina työskentelevä tuttu hyvän vinkin, että ajattele omaa mieltä kun perjantai-illan linja-autoa. Siellä on paljon kännisiä jotka huutelee kuskille törkyjä, mutta se on silti se kuski, joka päättää viekö linja-auton päätepysäkille. Tämä on vähän auttanut itseä tunnistamaan mitkä on ahdistuksen aiheuttamia ajatuksia, ja mitä se todellinen minä siellä kaiken mölyn taustalla oikeasti ajatteleekaan.

      Paljon tsemppiä sinne syksyn jatkoon, kaikkea hyvää! ❤️

  2. Ihanaa, että sä otat tälläisia aiheita esiin sun blogissa!
    Se on tosi harmi, että vaikka osaa oikeasti asiansa, niin silti voi presentaation aikana tulla täysi black-out. 🙁
    Pitää vaan yrittää rohkeasti jatkaa yleisön edessä puhumista, ehkä tää joskus helpottaa… Esitelmän jälkeinen fiilis on kyllä ihana, sitä helpotuksen ja itsensä voittamisen tunnetta ei voi sanoin kuvata.
    Loistava toi linja-auto vinkki!

    Kiitos samoin! <3

  3. Ego is the worst confidence trickster we could ever figure, we could ever imagine. Because you don’t see it. The single biggest con is ”I am you”. The problem is that the ego hides in the last place you would ever look, within itself. It disguises its thoughts as your thoughts, its feelings as your feelings. You think it is you.

    People’s need to protect their own ego’s knows no bounds. They will lie, cheat, steal, kill. Do whatever it takes to maintain what we call ego boundaries. People have no clue that they are in prison. They don’t know that there is an ego. They don’t know that their is a distinction. At first it is difficult for the mind to accept that there is something beyond itself. That there is something of greater value and greater capacity for determining truth other than itself.

    In religion the ego manifests as the devil and of course no one realizes how smart the ego is because it created the devil so that you could blame someone else. In creating this imaginary external enemy you usually made a real enemy for ourselves. And that becomes a real danger to the ego, but that is also the ego’s creation. There is no such thing as an external enemy. No matter what that voice inside your head is telling you. All perception of an enemy is a projection of the ego as the enemy. In that sense you could say that 100% of our external enemies are of our own creation. Your greatest enemy is your own inner perception. Your own ignorance, your own ego.

    To be recommended is practice, the right tools and to with go an ego death. Happy to accommodate.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *